blank

  

 blank

LOISET JA MADOTUS


Suolistoloiset

 

Suolistoloiset ovat verrattain yleisiä pennuilla. Niiden häätäminen on välttämätöntä, jotta pentu kehittyisi mahdollisimman normaalisti. Loiset häädetään ensi kertaa pennusta noin kuukauden ikäisenä. Matojen häätö on suoritettava säännöllisesti parin kuukauden välein. Matolääkkeen vaikutustapa on tunnettava, sillä osa matolääkkeistä vaikuttaa vain suolistossa oleviin vaeltaviin toukkiin. Matojen häätö on uusittava noin kahden viikon kuluttua. Pennut saavat helposti uusia suolistoloisia, minkä takia matolääkitys on uusittava säännöllisesti.

 

Aikuisilla koirilla on yleensä vähemmän suolistoloisia. Loishäätö on syytä tehdä säännöllisesti, mutta sitä ei yleensä tarvitse tehdä yhtä usein kuin pennuilla. Koiratarhoista koirat saavat helposti uusia suolistoloisia. Emä pitäisi madottaa ennen astutusta ja mahdollisesti myös kantoaikana.

 

Ulkomailta tuoduissa pennuissa on usein tavattu erittäin runsaasti suolistoloisia. Meillä harvinaisia loisia on myös tavattu. Tämän takia ulkomailta tuotujen koirien loishäätöön pitäisi kiinnittää erityistä huomiota. Ulostetutkimuksilla voidaan selvittää mahdolliset loiset ja tällöin voidaan valita mahdollisimman tehokkaat matolääkkeet.

 

Ulkoloisten (täit, väiveet, syyhypunkki, kirput, kanikapi) määrä on lisääntynyt. Ne on syytä häätää mahdollisimman pian, sillä osa niistä aiheuttaa myös ihmisessä oireita. Ulkoloisten tunnistamisen jälkeen voidaan valita oikeat lääkkeet niiden häätöön. Varo punkkia! Purema voi olla kohtalokas

 

Lymen tauti

 

Lymen tauti on infektiosairaus, jota useimmin levittää punkki eli puutiainen. Puutiaisia esiintyy ruohikkoisilla alueilla (mukaan lukien sinun nurmikkosi!), pensastoissa ja metsissä. Sairauden aiheuttaa bakteeri spirokeetti, joka leviää punkin pureman välityksellä. Se tarttuu paitsi ihmisiin, myös villi- ja kotieläimiin, siis myös koiriin. Lymen tautia esiintyy koko maassa. Vaikka kaikki punkit eivät ole sairauden kantajia, koiranomistajien tulee olla valppaita. Lämpimänä vuodenaikana koira tulisi tutkia päivittäin punkkien varalta. Mitä nopeammin punkki löytyy ja poistetaan, sitä pienemmät ovat mahdollisuudet saada Lymen tauti.

 

Paras tapa poistaa punkki on tarttua siihen pihdeillä mahdollisimman läheltä koiran ihoa ja kiertää se irti. Varo, ettet purista punkkia, jolloin se saattaa levittää entistä enemmän bakteereita. Tulitikut, vaseliini, voi, kynsilakka tai alkoholi eivät ole oikeita tapoja poistaa punkkia. Kun punkki on poistettu, ihoa voi sivellä pienellä määrällä antiseptista ainetta. Eräät eläinlääkärit suosittelevat punkin säilyttämistä lasipurkissa siltä varalta, että koiralle kehittyy oireita. Silloin punkki voidaan tutkia kantajuuden varalta. 

 

Lymen tauti voi olla vaikea diagnostisoida. Yleisimmät oireet koiralla ovat ruokahalun puute, nivelkivut ja kuume. Oireita voi esiintyä jo muutaman päivän kuluessa puremasta. Mikäli oireet jätetään huomiotta ja hoitamatta, koiralle voi kehittyä vaikeita komplikaatioita, kuten sydänoireita, halvauksia, nivelturvotusta ja jopa aivovaurioita. Joissakin tapauksissa ulkoisia oireita ei ole, ennen kuin sairaus on edennyt pidemmälle. Tämän vuoksi on tärkeää seurata tarkasti koiran mahdollisia oireita. Jos epäilet koiran oireita Lymen taudin aiheuttamiksi, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Valmistaudu kertomaan, milloin löysit punkin ja kerro kaikista havaitsemistasi oireista. Eläinlääkärin tulisi tehdä verikoe auttamaan diagnoosin tekemisessä.

 

Mikäli Lymen tauti havaitaan varhain, sitä voidaan hoitaa antibiootein, kuten penisilliinillä, tetrasykliinillä, erytromysiinilla tai amoksisilliinillä. Tavallisesti koira muutaman päivän sisällä reagoi positiivisesti hoitoon. Mikäli sairaus havaitaan vasta myöhemmin, voi olla vaikeaa hoitaa koiraa ja sille jää usein pysyvää haittaa. Myöhemmässä vaiheessa sairaus reagoi hitaammin antibiootteihin ja hoito kestää huomattavasti kauemmin.

 

Parastapa ehkäistä Lymen tautia on pitää koiraa jatkuvasti silmällä. Koiraa ulkoilutettaessa on hyvä välttää ruohikkoisia ja metsäisiä alueita. On olemassa myös aineita, joilla voi käsitellä oman nurmikkonsa. Jos aikoo käyttää näitä tuotteita, kannattaa käyttöohjeet ja varoitukset lukea huolellisesti ennen käyttöä. Kaikki tuotteet eivät sovellu käytettäviksi alueilla, joilla oleskelee eläimiä tai lapsia. On myös monia punkki- ja kirppusuihkeita, jauheita, pantoja ja ihonhoitotuotteita. Yhdysvalloissa on jo käytössä uusi rokote Lymen tautia vastaan.

 

Julkaistu SuKoKa (Suomen Koirankasvattajat) ry:n lehdessä 3/98

© 2008  ChowChow ry - Trival Oy