Kasvatustyön aloittamiskustannukset ja pennun hintaan vaikuttavat tekijät
Kasvatuksen aloittaminen mielessä, mutta et ole ihan vielä selvillä, mitä sinun tulisi ottaa huomioon ja muistaa hankkia. Chowin pentua hankkimassa ja sinua kiinnostaa, mitä kaikkea siellä pennun hinnoittelun taustalla on. Ei hätää, jalostustoimikunta istui alas ja kokosi yleisimmistä kustannuksista infopaketin, minkä avulla pääset kartalle.
1. Ensimmäinen etappi on se oman jalostusnartun hankinta ja päätös, lähdetkö etsimään ulkomaista vai kotimaista narttua. Kotimaisen nartun hankintaa puoltaa se, että kasvattaja on lähellä, kieli on yhteinen ja apua ja tukea on saatavilla helpommin ja pennun noutokustannukset pysyvät kohtuullisena. Mutta jos kuitenkin ajatuksissa siintää ulkomainen hankinta, niin esim. lähialueilta (Baltia ja Pohjoismaat) hankittuna tuontikustannukset ovat myös kohtuuden rajoissa. Mutta jos tekee mieli lähteä merta edemmäs kalaan, niin silloin pitää varautua jopa useampien tuhansien eurojen tuontikustannuksiin. Pentujen hintahaitarikin voi osoittautua melkoisen laajaksi varsinkin ulkomaista pentua hankittaessa eli varmaa on, että mitä useammasta maasta ja mitä useammalta kasvattajalta pentua tiedustelet, tulet huomamaan, että pentujen hinnat voivat olla huomattavasti kotimaan km. hintaa korkeammat. Joiltakin lähialueilta voit pennun saada Suomea edullisemmin.
Silläkin on melkoinen vaikutus kokonaishankintakustannuksiin, tuotko pennun EU-maasta vai ulkopuolelta, noudatko itse (ei kaupallinen siirto) vai matkustaako pentu esim. yksin rahtina (kaupallinen siirto). Saatko tuotua pennun vai onko nartulla jo vähän enemmän ikää ja kokoa, jolloin se esim. lentäessä automaattisesti matkustaa häkissä ruumassa joko matkatavarana, jos noudat tai rahtina, jos matkustaa yksin. ALV:n määrä voi nousta todella korkeaksi.

2. Nartun saavuttaessa vuoden iän on sitten virallisten PEVISA-tutkimusten aika. Pakollisia rodussamme ovat lonkka (HD)- ja kyynärnivel-(ED)- sekä silmätutkimukset. Ja niistäkin pitää selvitä riittävin tuloksin. Jos narttu ei saavuta vaadittuja minimituloksia, on edessä valitettavasti uuden nartun etsintä.
Em. tutkimusten lisäksi on tarjolla monia vapaaehtoisia tutkimuksia, joista polvitutkimus on ollut suosituin. Terveystutkimukset kannattaa ehdottomasti keskittää ja hankkia kokonaispakettina ja mikäli päädyt teettämään lisäksi vapaaehtoisia tutkimuksia, niin liitä ne osaksi pakollista pakettia. Näin voit säästää satoja euroja. Ja Kennelliittohan veloittaa ns. lausuntomaksut.

Jos olet päättänyt hankkia myös oman uroksen, niin siihenhän pätevät samalla tavoin kaikki kohtien 1, 2 ja 3 kustannukset.
PEVISA-ohjelma (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) sekä suositukset jalostukseen käytettävien koirien ja yhdistelmien ominaisuuksista löytyvät täältä. https://www.chowchow.fi/pentuvalitys/
3. Usein kasvattaja käyttää kuitenkin toisen omistamaa kotimaista tai ulkomaista urosta. Kotimaisen ja naapurimaissa asuvien urosten luokse matkustaminen on suhteellisen vaivatonta, mutta matkakuluja kertyy (polttoaine, laiva)
Kun käytetään toisen omistamaa urosta, maksettavaksi tulee joko pentumäärään perustuvia maksuja ja joskus myös erillinen “hyppymaksu”, minkä käyttö on viime vuosina vähentynyt.
Jos pääsy uroksen luokse on hankalaa, voi kasvattaja tuottaa joko jäähdytettyä tai jäädytettyä spermaa riippuen, kuinka kaukaa sperma tulee ja käytetäänkö sperma välittömästi saapumisen jälkeen vai varastoidaanko se spermapankissa myöhempää käyttöä varten. Tällöin neuvotellaan uroksen omistajan kanssa ns. kertakorvauksena könttisumma (maan tai taivaan väliltä), mikä kattaa koko pentueen eli erillisiä pentukohtaisia maksuja ei veloiteta. Sperman keräys, koesulatus, kaikki mahdolliset tuontidokumentit, uroksen kliininen eläinlääkäritarkastus, kuljetus jne. (katso alla oleva kustannuserittely kohta 4) nostavat huomattavasti kokonaiskustannuksia. Tuo kertaluonteinen “studfee” vaihtelee huomattavasti ja siihen vaikuttavat uroksen näyttelymenestys ja aiempi menestys jalostusuroksena.
Uroksen valinnasta on hyvä keskustella etukäteen esim. oman jalostusnartun kasvattajan tai jonkun toisen kokeneen kasvattajan kanssa (mentorit), jolloin saat tukea ja opastusta ja toivottavasti parhaiten sinun nartullesi kaikilta osin parhaan mahdollisen uroksen.

4. Kun nartun juoksu alkaa, sen kehitystä seurataan progesteronitestillä, joita on hyvä otattaa ainakin kolme parhaiden “tärppipäivien” tunnistamiseksi. Papa-näyte on myös oivallinen lisä. Narttu on madotettava ennen astutusta/siemennystä ja lisäturvaksi voi nartulle antaa herpesrokotteen.
Kotimaisen tai naapurimaihin astutusreissulle matkustettaessa on huomioitava matkakulut mahdollisine yöpymisineen, koska suosituksena on kaksi astutusta. Tämä voi tarkoittaa nartun omistajalle usein palkattoman vapaan ottamista “leipätyöstä”, jos lomapaivia ei ole. Luonnollinen astutus on se paras astutus, mutta joskus voidaan joutua turvautumaan keinosiemennykseen.
Mikali uros on rantautunut “pakkasukkoina”, silloin toki aina siemennetään ja nämä klinikat löytyvät Suomesta vain kolmelta paikkakunnalta, joten matkakuluihin tulee varautua satoja euroja maksavan siemennyksen lisäksi.

5. Kasvattaja odottelee toiveikkaana kolmisen viikkoa ennen kuin mahdollinen tiineys voidaan varmistaa ultraamalla. Kasvattajat saattavat käyttää monenlaisia lisävalmisteita ennen astutusta ja kantoaikana. Mikali ultrassa näkyy iloisia asioita, on aika aloittaa synnytys- ja pennunhoitotarpeiston hankinta. Kustannuserittelyn kohdassa 8 on eritelty minimitarvikkeet sekä joitakin hyödyllisiä lisätarvikkeita. Hieman voi säästää, jos saa vaikka pentulaatikon lainaksi. Pentujen syntymää varten on hyvä valmistella emälle oma rauhallinen tila/huone, minne esim. talouden muilla koirilla ei ole pääsyä.

6. Kasvattaja aina toivoo, että synnytys tapahtuisi ongelmitta ja mahdollisimman luonnollisesti niin, että kasvattajan tarvitsee siihen mahdollisen vähän puuttua. Ensikertalaisella on hyvä olla joku kokeneempi auttamassa ja neuvomassa, silla se apu on kultaakin kalliimpaa, jos tulee mutkia matkaan. Kokenut kasvattaja huomaa paremmin mahdolliset ongelmatilanteet. Kasvattaja on jo hyvissä ajoin ottanut selvää lähimmistä päivystävistä eläinlääkäriasemista, jos tulee äkkilähtö esim. hätäsektioon. Ja jos se lähtö tulee, niin sehän on hyvin usein “viikonloppuna tai juhlapyhänä keskellä yötä” ja silloin on varauduttava jopa parintuhannen euron lisä laskuun.

7. Pentuaika on ihanaa ja antoisaa. Emähän ruokkii ja huolehtii pennuista ensimmäiset viikot, kasvattajan tehtävänä on pitää silmällä, että kaikki on kunnossa, niin emä kuin pennutkin. Alussa kasvattaja nukkuu lähinnä koiranunta ja usein siellä “pentulassa”. Hän tarkastaa öisin, että pennut syövät ja emä hoitaa mallikkaasti oman osuutensa. Pian koittaa aika tarjota pennuille kiinteää ruokaa sekä muita välipaloja ja esim. C-vitamiinilisästä koetaan olevan hyötyä. Pentujen madotus alkaa viikolla 3. Eikä unohdeta emänkään madotusta. Ennen pentujen luovutusta ne sirutetaan ja eläinlääkäri tekee ns. luovutustarkastuksen. Kasvattaja myös rekisteröi pennut Kennelliittoon, jotta jokainen omistaja saa aikanaan sen kuuluisan rekisteritodistuksen (Pedigree Certificate ulkomailla). Kasvattaja on myös käyttänyt aikaa kootakseen tuleville omistajille pennunhoito-ohjeet ja mahdollisen “pentupaketin”

Kaiken tämän jälkeen alkaa pennun yhteinen taival uudessa kodissa. Onnea matkaan!
8. Kasvattajan taloudenpito pentueiden osalta ei pääty tähän vaan, vaan jatkuu yhteisen ystävämme verottajan kanssa. Pentujen myynti on kasvattajalle veronalaista tuloa. Koirankasvatus on verottajan näkökulmasta joko tulonhankkimistoimintaa tai harrastustoimintaa. Kaikki tässä artikkelissa eritellyt kustannukset eivät ole verottajan näkökulmasta vähennyskelpoisia, vaikka todellisuudessa kasvatustoimintaa ei ilman näitä asioita olisi, joten kasvattaja ottaa esim. jalostusnartun hankinnan täysin omaan piikkiin. Koirankasvatusta koskevaan verotukseen on hyvä tutustua ja pitää tiedot ajan tasalla.
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/tulot/ansiotulot/koirankasvattajan-verotus/
9. Jäljelle jaa vielä paljon ns. piilokustannuksia, joista ei juurikaan puhuta eikä osata aina edes ajatella.
- Kasvattajan oman työn osuus silloinkin, kun kaikki menee hyvin.
- Kasvattajan oman työn osuus, jos emä sairastuu tai maitoa ei tule riittävästi tai ei ollenkaan, jolloin pentuja joutuu ruokkimaan yötä päivää muutaman tunnin välein
- Kasvattajan oman työn osuus, kun pennunostajia haastatellaan ja tavataan
- Kasvattajan oman työn osuus, kun pentuja “valmennetaan” suurta maailmaa varten (turkinhoito, kynsienleikkuu, leikittäminen, sosiaalistaminen jne.)
- Nartun jääminen tyhjäksi, jolloin kaikki astutusmatkoihin ja/tai sperman hankkimiseen ja siementämiseen sekä ultraamiseen liittyvät kustannukset ovat menneet hukkaan ja täytyy pettymyksen jälkeen aloittaa alusta.
- Mahdolliset kasvattajan palkattomat vapaat pentujen aikana.
Kasvatustyö on antoisaa ja pentujen kehityksen seuraaminen palkitsevaa, mutta kyllä se ajoittain työstä käy. Kaikki edellä mainitut kustannukset ovat suuntaa-antavia, mutta me jalostustoimikunnassa toivomme, että artikkelista on apua niin aloittelevalle kasvattajalle kuin pennunostajillekin, jotka mahdollisesti ovat miettineet, että mikä siinä kasvatustyössä oikein maksaa.