Chow chow yhdistys

Pentunäyttelyt 2021

Ennen näyttelyä paikan nimeä klikkaamalla pääset näyttelyn järjestäjän sivuille. Emme vastaa tietoihin myöhemmin tulleista muutoksista (ilmoittautumispäivät, tuomarimuutokset ym…) Tiedot kannattaa tarkistaa näyttelyiden virallisilta sivuila! Näyttelyn jälkeen paikan nimeä klikkaamalla pääsen näyttelyn tuloksiin.
Epävirallisten pentunäyttelyiden tuloksia ei huomioida Vuoden Chow Chow pentukilpailun tuloksia laskettaessa.
Tuloksia ja kuvia voi lähettää osoitteeseen webmaster.ccy(a)gmail.com

HUOM! Kennelliiton hallitus tarkisti kokouksessaan 6.5.2021 koronapandemian takia tekemiään linjauksia kuluvalle vuodelle. Poikkeusajan linjaukset koe- ja kilpailutoiminnassa jatkuvat 31.12.2021 saakka. Tänä vuonna suunniteltavaksi pidettävät koiranäyttelyt voi perua tai siirtää pidettäväksi 31.12.2021 mennessä.

Kaikki tänä vuonna järjestettäväksi suunnitellut koiranäyttelyt voidaan perua tai siirtää pidettäväksi myöhemmin vuoden 2021 aikana.
Näyttelyn järjestäjät voivat halutessaan perua tai siirtää vuodelle 2021 myönnetyn näyttelyn pidettäväksi 31.12.2021 mennessä. Päätöksestä on ilmoitettava Kennelliitolle viimeistään kaksi kuukautta ennen näyttelyn ilmoitettua ajankohtaa. Ulkonäyttelykausi jatkuu tänä vuonna poikkeuksellisesti 31.10.2021 saakka.
Näyttelyiden koiramäärää voidaan rajoittaa näyttelytoimikunnan päätöksellä. Päätöksestä tulee ilmoittaa Kennelliittoon kaksi kuukautta ennen näyttelyn ajankohtaa, ja päätös tulee julkistaa Kennelliiton tapahtumakalenterissa ja näyttelyn kotisivuilla. Jos näyttelyn ilmoittautuminen avataan aiemmin kuin kaksi kuukautta ennen näyttelyä, voi koiramäärän rajoittamisen tehdä tässä yhteydessä. Kennelliiton hallituksen päätös on voimassa 31.12.2021 saakka.

Lisätietoa Kennelliiton verkkosivuilla:
https://www.kennelliitto.fi/tietoa-meista/uutiset/kennelliiton-hallitus-tarkisti-vuoden-2021-toimintalinjauksia-koronapandemiarajoitusten-osalta

AikaPaikkaTuomaritiedotViim. ilm.
16.1.2021Hämeenlinna PN *PERUTTU*
6.2.2021Raahe PN *PERUTTU*
6.3.2021Helsinki PN *PERUTTU*
7.3.2021Helsinki PN *PERUTTU*
25.4.2021Kiuruvesi PN *PERUTTU*
13.5.2021Hausjärvi PN *PERUTTU*
22.5.2021Harjavalta PN *PERUTTU*
13.6.2021Helsinki PN *PERUTTU*
10.7.2021Mäntsälä PN
Rajattu koiramäärä 400
Saija Juutilainenei choweja
24.7.2021Lahti PNErika Häkkinenei choweja
25.7.2021Mäntsälä PN
Koiramäärä rajattu 250
Unto Timonenei choweja
14.8.2021Helsinki PN *PERUTTU*
15.8.2021Helsinki PN *PERUTTU*
21.8.2021Helsinki PNKirsi Honkanenei choweja
29.8.2021Kuopio PNMari Lackmanei choweja
4.9.2021Siikajoki PNJouko Leiviskäei choweja
5.9.2021Lahti PNAnneli Pukkilaei choweja
25.9.2021Kotka PNPerttu Ståhlbergei choweja
26.9.2021Kotka PNMaija Mäkinen
2.10.2021Helsinki PN *PERUTTU*
23.10.2021Lahti PNKirsi Honkanenei choweja
20.11.2021Ypäjä PNErja Nummi
18.12.2021Helsinki PN
Helsinki Winner Puppy Show 2021 *PERUTTU*
19.12.2021Helsinki PN
Voittaja Puppy Show 2021 *PERUTTU*